Kirjat

Orjan kirja
Orjan kirja näkee päivänvalon 17.8. Se on säälimätön, röyhkeä runokokoelma, jossa jaellaan sekä ruoskaniskuja että rakkaudentunnustuksia kenelle tahansa – maksusta ja maksutta.
http://wsoy.fi/yk/products/show/232121?category=85

Arvio Orjan kirjasta
Kaleva, 17.8.2012

 ”Käärmeennahkasaappaissa Pariisista Ivaloon
RUNOKOKOELMA

Heli Slunga: Orjan kirja. WSOY 2012

”Mikä helvetti täällä menee Montparnasseen, / mikä Ivaloon, Utsjoelle”, kyselee runoilija, nuori nainen, joka hortoilee käärmeennahkasaappaissaan Pariisin metrossa ja ikävöi pohjoiseen, vaikka siellä naisen osa ei todellakaan muistuta säkenöivien suurkaupunkien kulutusjuhlaa.

Heli Slungan edellisessä runokirjassa minua hämmästytti teksteistä kupliva raivo, ja sama hyökkäävä energia räjähtää silmille myös kirjailijan kolmannessa kokoelmassa.

Varjomadonnassa (2009) runoilija raaputti naiseuden arvoitusta ja hauskinta tässä penkomisessa oli oikeastaan se, että miesten törppö maskuliinisuus pääsi melkein unohtumaan.

Syystäkin, mikäli miesgenren huippurationaalinen input-metodi ei ole vieläkään noussut uuteen kehitysvaiheeseen.

Orjan kirjassa huutomerkkejä on vähemmän, ja muutamat runot pysähtyvät tutkimaan voimia, joita kulutukseen ja nautintoon tähtäävä elämäntapa meissä kaikissa vyöryttää esiin.

Seksi on näistä voimista tärkein ja seksuaalisuuden kaupallistetun käyttöarvon kimppuun runoilija ryntää keinoja kaihtamatta. Loppujen lopuksi Slungan runot käyvät seksin kautta kritisoimaan koko länsimaista elämäntapaa.

Edesmenneen runoruhtinaan Arto Mellerin tapaan Heli Slunga ei kaihda käyttää tunneskaalan pateettisia sävyjä ja samalla tavalla häntä kiehtovat enemmän ihmiselon tahmeat aluslakanat kuin japanilaiseen riisipaperiin viehkosti pensselöidyt syvällisyydet – ja niitäkin Slunga näyttää kaihoavan, jos ne vain antaisivat meille sitä mitä lupaavat.

Slungan taiteilija ei ole sisäsiisti posliininmaalaaja vaan ”viettien ja impulssien verkossa riuhtova maanikko”.

Slungalla ei ole minkäänmoista ymmärrystä taiteelle, joka pysyttelee turvallisesti omassa aitauksessaan. Kirjasta löytyy montaa rienaavaa tekstiä, joiden osoite ei jää epäselväksi: ”että taiteilijoita tarvitaan / ennen kaikkea toimikuntiin, mielikuvapenetraatioon, / äidinkielenopettajien ja muiden sienten, / terveiden emättimien kanssa, / istumaan säntillisesti”.

Tutkivan runometodin paras pala on proosaruno ”Ohjelma: Strappado. Lähetysaika 24/7”, jossa palvottu naisenkeho myydään sentti sentiltä, reaaliajassa 10,8€/min.

Tutkivaa metodia koetellaan myös viimeisessä neljännessä osastossa. Sieltäkin löytyy hauskoja pikku provokaatioita.

Heli Slungan raivon metodi näyttää kestävältä, vaikka se tekeekin väliin pahaa jälkeä. Tahallaan se myös jakaa lukijoita, mutta raisujen otteiden ei pitäisi antaa hämätä.

Kiltteys ei ole koskaan ollut taiteessa uudistava voima. Päivämeikkien sijasta Heli Slungan runous on kiinnostunut sielujen yöstä. Siellä raivon ruhtinattaresta sukeutuu yön kuningatar.”

Olavi Jama

Varjomadonna
”Parhaimmillaan Slunga käsittelee kieltä hätkähdyttävän taitavasti.”
Raisa Mattila, Helsingin Sanomat, 13.7.2009

” Kokoelmassa tehdään matkaa pohjoisesta etelään ja takaisin, avaudutaan menneeseen ja toisten tarinoille. Varjomadonna on esikoiskokoelmaa moniulotteisempi ja kypsempi kokonaisuus, mutta uutuutta kuljettaa Slungalle ominainen raivokas alkuvoima.”
Niina Holm, Kiiltomato, 14.12.2009

”Varjomadonnan runot nousevat pimeästä itsessä, ja pohjoisen luonto kiinnittyy erottamattomasti mielentiloihin. Aristelemattomalla suhteellaan kieleen Slungalla on käytössään voimaa, joka on nyt päässyt kasvamaan omaan mittaansa. Kipua, yksinäisyyttä ja eroottista latausta täynnä olevissa runoissa on suorasukainen ote, mutta yksioikoisuuteen ei sorruta.”
Outi Kaikkonen, 23.8.2009

Jumala ei soita enää tänne, 2008
”Upeaa! Pelkäsin että nyt vyöryy ylitsemme mukarankkaa tökköräväkkää tunnustuslyriikkaa, mutta Heli Slunga yllättää kerta kaikkiaan. Slunga on taistellut tiensä ja löytänyt äänensä niin hyvin, että häneltä onnistuu miltei kaikki.

On ironisia parisuhderunoja, joissa myhäillään objektiksi muuttuneen miehen kustannuksella.

On räävitöntä nartunääntä, joka sekin istuu siivosti kokoelman kokonaisuuteen.”
….
”Heli Slunga ryttää naiseuden roolit yksi toisensa jälkeen ja silti hän on yhtä katu-uskottava kuin Edith Södergran Raivolan runopoluilla.

Uutta ei ole se, että siivon perhetytön ääni on heitetty nurkkaan.

Uutta on se, että se tosiaan toimii myös runoudessa, ja vielä täällä, ihan Euroopan reunalla. Varo Bukowski, Heli tulee!”
(Olavi Jama, Kaleva)

”Slungan ehdottomin vahvuus on kieli. On ihan kuin rumimmat ja kauneimmat sanamme olisi punottu yhdeksi, vahvaksi ja erottamattomaksi kudokseksi, jota lukija tahtoo hivellä ja tutkia tarkemmin.”
Jenni Mutenia, Jänkä 2/2008